1917
1: En psalm av Asaf. Gud, HERREN Gud, talar och kallar jorden, allt mellan öster och väster.
2: Från Sion, skönhetens fullhet, träder Gud fram i glans.
3: Vår Gud kommer, och han skall icke tiga. Förtärande eld går framför honom, och omkring honom stormar det med makt.
4: Han kallar på himmelen därovan och på jorden, för att döma sitt folk:
5: "Församlen till mig mina fromma, som sluta förbund med mig vid offer."
6: Och himlarna förkunna att han är rättfärdig, att Gud är den som skipar rätt. Sela.
7: Hör, mitt folk, jag vill tala; Israel, låt mig varna dig. Gud, din Gud, är jag.
8: Icke för dina slaktoffer vill jag gå till rätta med dig; dina brännoffer har jag alltid inför mig.
9: Jag vill icke taga tjurar ur ditt hus eller bockar ur dina fållor;
10: ty mina äro alla skogens djur, boskapen på de tusende bergen;
11: jag känner alla fåglar på bergen, och vad som rör sig på marken är mig bekant.
12: Om jag hungrade, skulle jag icke säga dig det; ty min är jordens krets med allt vad därpå är.
13: Skulle jag äta tjurars kött, och skulle jag dricka bockars blod?
14: Nej, offra lovets offer åt Gud, så skall du få infria dina löften till den Högste.
15: Och åkalla mig i nöden, så vill jag hjälpa dig, och du skall prisa mig."
16: Men till den ogudaktige säger Gud: "Huru kan du tala om mina stadgar och föra mitt förbund på tungan,
17: du som hatar tuktan och kastar mina ord bakom dig?
18: Om du ser en tjuv, så håller du med honom, och med äktenskapsbrytare giver du dig i lag.
19: Din mun släpper du lös till vad ont är, och din tunga hopspinner svek.
20: Du sitter där och förtalar din broder, din moders son lastar du!
21: Så gör du, och jag tiger, och nu tror du att jag är såsom du. Nej, jag vill straffa dig och ställa dig det för ögonen.
22: I som förgäten Gud, märken detta, för att jag icke må sönderriva eder utan räddning:
23: den som offrar lovets offer, han ärar mig; och den som aktar på sin väg, honom skall jag låta se Guds frälsning."
|
KJV
1: ((A Psalm of Asaph.)) The mighty God, even the LORD, hath spoken, and called the earth from the rising of the sun unto the going down thereof.
2: Out of Zion, the perfection of beauty, God hath shined.
3: Our God shall come, and shall not keep silence: a fire shall devour before him, and it shall be very tempestuous round about him.
4: He shall call to the heavens from above, and to the earth, that he may judge his people.
5: Gather my saints together unto me; those that have made a covenant with me by sacrifice.
6: And the heavens shall declare his righteousness: for God is judge himself. Selah.
7: Hear, O my people, and I will speak; O Israel, and I will testify against thee: I am God, even thy God.
8: I will not reprove thee for thy sacrifices or thy burnt offerings, to have been continually before me.
9: I will take no bullock out of thy house, nor he goats out of thy folds.
10: For every beast of the forest is mine, and the cattle upon a thousand hills.
11: I know all the fowls of the mountains: and the wild beasts of the field are mine.
12: If I were hungry, I would not tell thee: for the world is mine, and the fulness thereof.
13: Will I eat the flesh of bulls, or drink the blood of goats?
14: Offer unto God thanksgiving; and pay thy vows unto the most High:
15: And call upon me in the day of trouble: I will deliver thee, and thou shalt glorify me.
16: But unto the wicked God saith, What hast thou to do to declare my statutes, or that thou shouldest take my covenant in thy mouth?
17: Seeing thou hatest instruction, and castest my words behind thee.
18: When thou sawest a thief, then thou consentedst with him, and hast been partaker with adulterers.
19: Thou givest thy mouth to evil, and thy tongue frameth deceit.
20: Thou sittest and speakest against thy brother; thou slanderest thine own mother's son.
21: These things hast thou done, and I kept silence; thou thoughtest that I was altogether such an one as thyself: but I will reprove thee, and set them in order before thine eyes.
22: Now consider this, ye that forget God, lest I tear you in pieces, and there be none to deliver.
23: Whoso offereth praise glorifieth me: and to him that ordereth his conversation aright will I shew the salvation of God.
|
PR33.38
1: Aasafin virsi. Jumala, Herra Jumala, puhuu ja kutsuu maan auringon noususta hamaan sen laskuun.
2: Siionista, jonka kauneus on täydellinen, Jumala ilmestyy kirkkaudessa.
3: Meidän Jumalamme tulee eikä vaikene, hänen edellänsä käy kuluttava tuli ja hänen ympärillänsä väkevä myrsky.
4: Hän kutsuu taivaat ylhäältä ja maan, tuomitakseen kansansa:
5: "Kootkaa minun eteeni minun hurskaani, jotka uhreja uhraten ovat tehneet minun kanssani liiton".
6: Ja taivaat julistavat hänen vanhurskauttansa, sillä Jumala on tuomari. Sela.
7: "Kuule, minun kansani, minä puhun; kuule, Israel, minä todistan sinua vastaan. Minä olen Jumala, sinun Jumalasi.
8: En minä sinun teurasuhreistasi sinua nuhtele, ja sinun polttouhrisi ovat aina minun edessäni.
9: En minä ota härkiä sinun talostasi enkä kauriita sinun tarhoistasi.
10: Sillä minun ovat kaikki metsän eläimet ja tuhansien vuorten karjat.
11: Minä tunnen kaikki vuorten linnut, ja kaikki, mikä kedolla liikkuu, on minun edessäni.
12: Jos minä isoaisin, en minä sitä sinulle sanoisi; sillä minun on maanpiiri ja kaikki, mitä siinä on.
13: Minäkö söisin härkien lihaa tai joisin kauristen verta?
14: Uhraa Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle.
15: Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."
16: Mutta jumalattomalle Jumala sanoo: "Mikä sinä olet puhumaan minun käskyistäni ja ottamaan minun liittoni suuhusi?
17: Sinä, joka vihaat kuritusta ja heität minun sanani selkäsi taakse!
18: Jos sinä näet varkaan, niin sinä mielistyt häneen, ja sinä pidät yhtä avionrikkojain kanssa.
19: Sinä päästät suusi puhumaan pahaa, ja sinun kielesi punoo petosta.
20: Sinä istut ja puhut veljeäsi vastaan, sinä panettelet äitisi poikaa.
21: Näitä sinä teet, ja minäkö olisin vaiti? Luuletko, että minä olen sinun kaltaisesi? Minä nuhtelen sinua ja asetan nämä sinun silmäisi eteen.
22: Ymmärtäkää tämä te, jotka Jumalan unhotatte, etten minä raatelisi, eikä olisi pelastajaa.
23: Joka kiitosta uhraa, se kunnioittaa minua; joka ottaa tiestänsä vaarin, sen minä annan nähdä Jumalan autuuden."
|