|
1917
1: För sångmästaren, till Seminít; en psalm av David. (12:2) Fräls, HERRE; ty de fromma äro borta, de trogna äro försvunna ifrån människors barn.
2: (12:3) De tala lögn, den ene med den andre; med hala läppar tala de, och med dubbelt hjärta.
3: (12:4) HERREN utrote alla hala läppar, den tunga som talar stora ord,
4: (12:5) dem som säga: "Genom vår tunga äro vi starka, våra läppar stå oss bi; vem är herre över oss?"
5: (12:6) "Eftersom de arma lida övervåld och de fattiga klaga, vill jag nu stå upp", säger HERREN; "jag vill skaffa frälsning åt den som längtar därefter."
6: (12:7) HERRENS tal är ett rent tal, likt silver som rinner ned mot jorden, luttrat i degeln, renat sju gånger.
7: (12:8) Du, HERRE, skall bevara dem, du skall beskydda dem för detta släkte evinnerligen.
8: (12:9) Ty runt omkring dem vandra de ogudaktiga, då nu uselheten är rådande bland människors barn.
|
KJV
1: ((To the chief Musician upon Sheminith, A Psalm of David.)) Help, LORD; for the godly man ceaseth; for the faithful fail from among the children of men.
2: They speak vanity every one with his neighbour: with flattering lips and with a double heart do they speak.
3: The LORD shall cut off all flattering lips, and the tongue that speaketh proud things:
4: Who have said, With our tongue will we prevail; our lips are our own: who is lord over us?
5: For the oppression of the poor, for the sighing of the needy, now will I arise, saith the LORD; I will set him in safety from him that puffeth at him.
6: The words of the LORD are pure words: as silver tried in a furnace of earth, purified seven times.
7: Thou shalt keep them, O LORD, thou shalt preserve them from this generation for ever.
8: The wicked walk on every side, when the vilest men are exalted.
|
PR33.38
1: Veisuunjohtajalle; matalassa äänialassa; Daavidin virsi.
2: Auta, Herra, sillä hurskaat ovat hävinneet, uskolliset ovat kadonneet ihmislasten joukosta.
3: He puhuvat valhetta toinen toisellensa, puhuvat liukkain huulin, kaksimielisin sydämin.
4: Hävittäköön Herra kaikki liukkaat huulet, kielen, joka kerskuen puhuu,
5: ne, jotka sanovat: "Kielemme voimalla me olemme väkevät; huulemme ovat meidän tukemme; kuka on meille herra?"
6: "Kurjien sorron tähden, köyhien huokausten tähden minä nyt nousen", sanoo Herra, "tuon pelastuksen sille, joka sitä huoaten ikävöitsee".
7: Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.
8: Sinä, Herra, varjelet heitä, suojelet hänet iäti tältä sukukunnalta. [12:9] Yltympäri jumalattomat rehentelevät, kun kataluus pääsee valtaan ihmislasten seassa.
|
