|
1917
1: Därefter tog Job till orda och sade:
2: Över nog har jag fått höra av sådant; usla tröstare ären I alla.
3: Är det nu slut på detta tal i vädret, eller eggar dig ännu något till gensvar?
4: Jag kunde väl ock tala, jag såsom I; ja, jag ville att I voren i mitt ställe! Då kunde jag hopsätta ord mot eder och skaka mot eder mitt huvud till hån.
5: Med munnen kunde jag då styrka eder och med läpparnas ömkan bereda eder lindring.
6: Om jag nu talar, så lindras därav ej min plåga; och tiger jag, icke släpper den mig ändå.
7: Nej, nu har all min kraft blivit tömd; du har ju förött hela mitt hus.
8: Och att du har hemsökt mig, det gäller såsom vittnesbörd; min sjukdom får träda upp och tala mot mig.
9: I vrede söndersliter och ansätter man mig, man biter sina tänder samman emot mig; ja, min ovän vässer mot mig sina blickar.
10: Man spärrar upp munnen mot mig, smädligt slår man mig på mina kinder; alla rota sig tillsammans emot mig.
11: Gud giver mig till pris åt orättfärdiga människor och kastar mig i de ogudaktigas händer.
12: Jag satt i god ro, då krossade han mig; han grep mig i nacken och slog mig i smulor. Han satte mig upp till ett mål för sina skott;
13: från alla sidor träffa mig hans pilar, han genomborrar mina njurar utan förskoning, min galla gjuter han ut på jorden.
14: Han bryter ned mig med stöt på stöt, han stormar emot mig såsom en kämpe.
15: Säcktyg bär jag hopfäst över min hud, och i stoftet har jag måst sänka mitt horn,
16: Mitt anlete är glödande rött av gråt, och på mina ögonlock är dödsskugga lägrad.
17: Och detta, fastän våld ej finnes i mina händer, och fastän min bön är ren!
18: Du jord, överskyl icke mitt blod, och låt för mitt rop ingen vilostad finnas.
19: Se, redan nu har jag i himmelen mitt vittne, och i höjden den som skall tala för mig.
20: Mina vänner hava mig nu till sitt åtlöje, därför skådar mitt öga med tårar till Gud,
21: Ja, må han här skaffa rätt åt en man mot Gud och åt ett människobarn mot dess nästa.
22: Ty få äro de år som skola upprinna, innan jag vandrar den väg där jag ej mer kommer åter.
|
KJV
1: Then Job answered and said,
2: I have heard many such things: miserable comforters are ye all.
3: Shall vain words have an end? or what emboldeneth thee that thou answerest?
4: I also could speak as ye do: if your soul were in my soul's stead, I could heap up words against you, and shake mine head at you.
5: But I would strengthen you with my mouth, and the moving of my lips should asswage your grief.
6: Though I speak, my grief is not asswaged: and though I forbear, what am I eased?
7: But now he hath made me weary: thou hast made desolate all my company.
8: And thou hast filled me with wrinkles, which is a witness against me: and my leanness rising up in me beareth witness to my face.
9: He teareth me in his wrath, who hateth me: he gnasheth upon me with his teeth; mine enemy sharpeneth his eyes upon me.
10: They have gaped upon me with their mouth; they have smitten me upon the cheek reproachfully; they have gathered themselves together against me.
11: God hath delivered me to the ungodly, and turned me over into the hands of the wicked.
12: I was at ease, but he hath broken me asunder: he hath also taken me by my neck, and shaken me to pieces, and set me up for his mark.
13: His archers compass me round about, he cleaveth my reins asunder, and doth not spare; he poureth out my gall upon the ground.
14: He breaketh me with breach upon breach, he runneth upon me like a giant.
15: I have sewed sackcloth upon my skin, and defiled my horn in the dust.
16: My face is foul with weeping, and on my eyelids is the shadow of death;
17: Not for any injustice in mine hands: also my prayer is pure.
18: O earth, cover not thou my blood, and let my cry have no place.
19: Also now, behold, my witness is in heaven, and my record is on high.
20: My friends scorn me: but mine eye poureth out tears unto God.
21: O that one might plead for a man with God, as a man pleadeth for his neighbour!
22: When a few years are come, then I shall go the way whence I shall not return.
|
PR33.38
1: Job vastasi ja sanoi:
2: "Tuonkaltaista olen kuullut paljon; kurjia lohduttajia olette kaikki.
3: Eikö tule jo loppu tuulen pieksämisestä, vai mikä yllyttää sinua vastaamaan?
4: Voisinhan minä myös puhua niinkuin tekin, jos te olisitte minun sijassani; voisin sommitella sanoja teitä vastaan ja ilkkuen nyökytellä teille päätäni,
5: rohkaista teitä suullani ja tuottaa huojennusta huulteni lohduttelulla.
6: Jos puhun, ei tuskani helpota, ja jos lakkaan, lähteekö se sillä?
7: Mutta nyt hän on minut uuvuttanut. Sinä olet hävittänyt koko minun joukkoni
8: ja olet minut kukistanut - siitä muka tuli todistaja - ja raihnauteni nousi minua vastaan, syyttäen minua vasten silmiä.
9: Hänen vihansa raateli ja vainosi minua, hän kiristeli minulle hampaitansa. Viholliseni hiovat katseitaan minua vastaan,
10: he avaavat minulle kitansa ja lyövät häväisten minua poskille; kaikki he yhtyvät minua vastaan.
11: Jumala jättää minut poikaheittiöiden valtaan ja syöksee minut jumalattomain käsiin.
12: Minä elin rauhassa, mutta hän peljätti minut, hän tarttui minua niskaan ja murskasi minut. Hän asetti minut maalitaulukseen;
13: hänen nuolensa viuhuvat minun ympärilläni. Hän halkaisee munuaiseni säälimättä, vuodattaa maahan minun sappeni.
14: Hän murtaa minuun aukon toisensa jälkeen ja ryntää kimppuuni kuin soturi.
15: Minä ompelin säkin iholleni ja painoin sarveni tomuun.
16: Minun kasvoni punoittavat itkusta, ja silmäluomillani on pimeys,
17: vaikkei ole vääryyttä minun käsissäni ja vaikka minun rukoukseni on puhdas.
18: Maa, älä peitä minun vertani, ja minun huudollani älköön olko lepopaikkaa!
19: Katso, nytkin on minun todistajani taivaassa ja puolustajani korkeudessa.
20: Ystäväni pitävät minua pilkkanansa - Jumalaan minun silmäni kyynelöiden katsoo,
21: että hän hankkisi miehelle oikeuden Jumalaa vastaan ja ihmislapselle hänen lähimmäistään vastaan.
22: Sillä vähän on vuosia edessäni enää, ja sitten menen tietä, jota en palaja."
|
