|
1917
1: Därefter kommo Mose och Aron och sade till Farao: "Så säger HERREN, Israels Gud: Släpp mitt folk, så att de kunna hålla högtid åt mig i öknen."
2: Men Farao svarade: "Vem är HERREN, eftersom jag på hans befallning skulle släppa Israel? Jag vet icke av HERREN och vill ej heller släppa Israel."
3: Då sade de: "Hebréernas Gud har visat sig för oss. Så låt oss nu gå tre dagsresor in i öknen och offra åt HERREN, vår Gud, för att han icke må komma över oss med pest eller med svärd."
4: Men konungen i Egypten svarade dem: "Mose och Aron, varför dragen I folket ifrån dess arbete? Gån bort till edra dagsverken.
5: Ytterligare sade Farao: "Folket är ju redan alltför talrikt i landet, och likväl viljen I skaffa dem frihet ifrån deras dagsverken!"
6: Därefter bjöd Farao samma dag fogdarna och tillsyningsmännen över folket och sade:
7: "I skolen icke vidare såsom förut giva folket halm till att göra tegel. Låten dem själva gå och skaffa sig halm.
8: Men samma antal tegel som de förut hava gjort skolen I ändå ålägga dem, utan något avdrag; ty de äro lata, därför ropa de och säga: 'Låt oss gå och offra åt vår Gud.'
9: Man måste lägga tungt arbete på dessa människor, så att de därigenom få något att göra och icke akta på lögnaktigt tal."
10: Då gingo fogdarna och tillsyningsmännen över folket ut och sade till folket: "Så säger Farao: Jag vill icke längre giva eder halm.
11: Gån själva och skaffen eder halm, var I kunnen finna sådan; men i edert arbete skall intet avdrag göras."
12: Då spridde sig folket över hela Egyptens land och samlade strå för att bruka det såsom halm.
13: Och fogdarna drevo på dem och sade: "Fullgören edert arbete, var dag det för den dagen bestämda, likasom när man gav eder halm."
14: Och Israels barns tillsyningsmän, de som Faraos fogdar hade satt över dem, fingo uppbära hugg och slag, och man sade till dem: "Varför haven I icke såsom förut fullgjort edert förelagda dagsverke i tegel, varken i går eller i dag?"
15: Då kommo Israels barns tillsyningsmän och ropade till Farao och sade: "Varför gör du så mot dina tjänare?
16: Ingen halm giver man åt dina tjänare, och likväl säger man till oss: 'Skaffen fram tegel.' Och se, dina tjänare få nu uppbära hugg och slag, fastän skulden ligger hos ditt eget folk."
17: Men han svarade: "I ären lata, ja lata ären I. Därför sägen I: 'Låt oss gå och offra åt HERREN.'
18: Nej, gån i stället till edert arbete. Halm skall man icke giva eder, men det bestämda antalet tegel måsten I ändå lämna."
19: Då märkte Israels barns tillsyningsmän att det var illa ställt för dem, eftersom de hade fått det svaret att de icke skulle få något avdrag i det antal tegel, som de skulle lämna för var dag.
20: Och när de kommo ut ifrån Farao, träffade de Mose och Aron, som stodo där för att möta dem;
21: och de sade till dem: "Må HERREN hemsöka eder och döma eder, eftersom I haven gjort oss förhatliga för Farao och hans tjänare och satt dem svärdet i hand till att dräpa oss.
22: Då vände sig Mose åter till HERREN och sade: "Herre, varför har du gjort så illa mot detta folk? Varför har du sänt mig?
23: Allt ifrån den tid då jag gick till Farao för att tala i ditt namn har han ju gjort illa mot detta folk, och du har ingalunda räddat ditt folk.
|
KJV
1: And afterward Moses and Aaron went in, and told Pharaoh, Thus saith the LORD God of Israel, Let my people go, that they may hold a feast unto me in the wilderness.
2: And Pharaoh said, Who is the LORD, that I should obey his voice to let Israel go? I know not the LORD, neither will I let Israel go.
3: And they said, The God of the Hebrews hath met with us: let us go, we pray thee, three days' journey into the desert, and sacrifice unto the LORD our God; lest he fall upon us with pestilence, or with the sword.
4: And the king of Egypt said unto them, Wherefore do ye, Moses and Aaron, let the people from their works? get you unto your burdens.
5: And Pharaoh said, Behold, the people of the land now are many, and ye make them rest from their burdens.
6: And Pharaoh commanded the same day the taskmasters of the people, and their officers, saying,
7: Ye shall no more give the people straw to make brick, as heretofore: let them go and gather straw for themselves.
8: And the tale of the bricks, which they did make heretofore, ye shall lay upon them; ye shall not diminish ought thereof: for they be idle; therefore they cry, saying, Let us go and sacrifice to our God.
9: Let there more work be laid upon the men, that they may labour therein; and let them not regard vain words.
10: And the taskmasters of the people went out, and their officers, and they spake to the people, saying, Thus saith Pharaoh, I will not give you straw.
11: Go ye, get you straw where ye can find it: yet not ought of your work shall be diminished.
12: So the people were scattered abroad throughout all the land of Egypt to gather stubble instead of straw.
13: And the taskmasters hasted them, saying, Fulfil your works, your daily tasks, as when there was straw.
14: And the officers of the children of Israel, which Pharaoh's taskmasters had set over them, were beaten, and demanded, Wherefore have ye not fulfilled your task in making brick both yesterday and to day, as heretofore?
15: Then the officers of the children of Israel came and cried unto Pharaoh, saying, Wherefore dealest thou thus with thy servants?
16: There is no straw given unto thy servants, and they say to us, Make brick: and, behold, thy servants are beaten; but the fault is in thine own people.
17: But he said, Ye are idle, ye are idle: therefore ye say, Let us go and do sacrifice to the LORD.
18: Go therefore now, and work; for there shall no straw be given you, yet shall ye deliver the tale of bricks.
19: And the officers of the children of Israel did see that they were in evil case, after it was said, Ye shall not minish ought from your bricks of your daily task.
20: And they met Moses and Aaron, who stood in the way, as they came forth from Pharaoh:
21: And they said unto them, The LORD look upon you, and judge; because ye have made our savour to be abhorred in the eyes of Pharaoh, and in the eyes of his servants, to put a sword in their hand to slay us.
22: And Moses returned unto the LORD, and said, Lord, wherefore hast thou so evil entreated this people? why is it that thou hast sent me?
23: For since I came to Pharaoh to speak in thy name, he hath done evil to this people; neither hast thou delivered thy people at all.
|
PR33.38
1: Senjälkeen Mooses ja Aaron menivät ja sanoivat faraolle: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Päästä minun kansani viettämään minulle juhlaa erämaassa".
2: Mutta farao vastasi: "Kuka on Herra, jota minun pitäisi kuulla ja päästää Israel? Minä en tunne Herraa enkä päästä Israelia."
3: Niin he sanoivat: "Hebrealaisten Jumala on kohdannut meitä. Anna siis meidän mennä kolmen päivän matka erämaahan uhraamaan Herralle, Jumalallemme, ettei hän rankaisisi meitä rutolla tai miekalla."
4: Mutta Egyptin kuningas vastasi heille: "Miksi te, Mooses ja Aaron, pidätätte kansaa työnteosta? Menkää töihinne."
5: Ja farao sanoi vielä: "Katsokaa, liian paljon on muutenkin joutoväkeä maassa, ja te tahdotte saattaa heidät kulkemaan työttöminä".
6: Ja farao antoi sinä päivänä käskyn kansan työnteettäjille ja päällysmiehille, sanoen:
7: "Älkää enää antako kansalle olkia tiilien tekemistä varten niinkuin ennen; he menkööt itse ja kootkoot itselleen oljet.
8: Pankaa kuitenkin heidän tehtäväkseen sama tiilimäärä, jonka he ennenkin ovat tehneet, siitä mitään vähentämättä; sillä he ovat laiskoja, sentähden he huutavat näin: `Menkäämme uhraamaan Jumalallemme!`
9: Pantakoon miehille raskasta työtä, että heillä olisi siinä tekemistä ja että he eivät kuuntelisi valhepuheita."
10: Niin kansan työnteettäjät ja päällysmiehet menivät ja sanoivat kansalle: "Näin sanoo farao: `Minä en anna teille enää olkia.
11: Menkää itse ja hankkikaa itsellenne olkia, mistä vain löydätte, mutta työstänne ei vähennetä mitään.`"
12: Niin kansa hajosi pitkin Egyptin maata keräämään pehkuja olkien asemesta.
13: Ja työnteettäjät ahdistivat heitä sanoen: "Tehkää työnne valmiiksi, kunkin päivän määrä päivälleen, niinkuin silloinkin, kun saitte olkia".
14: Ja israelilaisten päällysmiehiä, joita faraon työnteettäjät olivat heille asettaneet, piestiin, ja heille sanottiin: "Miksi ette ole eilen ettekä tänään suorittaneet tähänastista määräänne tiilien teossa?"
15: Niin israelilaisten päällysmiehet menivät ja valittivat faraolle, sanoen: "Minkätähden teet näin palvelijoillesi?
16: Olkia palvelijoillesi ei anneta, mutta kuitenkin sanotaan meille: `Tehkää tiilet`. Ja katso, palvelijoitasi piestään, vaikka vika on sinun oman väkesi."
17: Mutta hän sanoi: "Te olette laiskoja, laiskoja olette; sentähden te sanotte: `Menkäämme uhraamaan Herralle`.
18: Menkää vain työhönne. Olkia ei teille anneta, mutta määrätty luku tiiliä on teidän hankittava."
19: Niin israelilaisten päällysmiehet huomasivat joutuneensa ahtaalle, kun heille sanottiin: "Ette saa mitään tiililuvun vähennystä kunkin päivän määrästä".
20: Ja kun he lähtivät faraon luota, kohtasivat he Mooseksen ja Aaronin, jotka odottivat heitä,
21: ja he sanoivat näille: "Herra kostakoon teille ja tuomitkoon teidät; sillä te olette saattaneet meidät faraon ja hänen palvelijainsa vihoihin ja antaneet heidän käteensä miekan, meille surmaksi".
22: Silloin Mooses palasi Herran tykö ja sanoi: "Herra, miksi olet tehnyt niin pahoin tälle kansalle? Miksi olet lähettänyt minut?
23: Sillä siitä asti, kun minä menin faraon tykö puhumaan sinun nimessäsi, hän on tehnyt pahaa tälle kansalle, etkä sinä suinkaan ole kansaasi vapahtanut."
|
