Ps 78

2: Jag vill öppna min mun till lärorikt tal, uppenbara förborgade ting ifrån fordom.
3: Vad vi hava hört och känna, och vad våra fäder hava förtäljt för oss,
4: det vilja vi icke dölja för deras barn; för ett kommande släkte vilja vi förtälja HERRENS lov och hans makt och de under han har gjort.
5: Ty han upprättade ett vittnesbörd i Jakob och stiftade en lag i Israel; han påbjöd den för våra fäder, och de skulle kungöra den för sina barn.
6: Så skulle det bliva kunnigt för ett kommande släkte, för barn som en gång skulle födas, och dessa skulle stå upp och förtälja det för sina barn.
7: Då skulle de sätta sitt hopp till Gud och icke förgäta Guds verk, utan taga hans bud i akt.
8: Och de skulle icke bliva, såsom deras fäder, ett gensträvigt och upproriskt släkte, ett släkte som icke höll sitt hjärta ståndaktigt, och vars ande icke var trofast mot Gud.
9: Efraims barn, välbeväpnade bågskyttar, vände om på stridens dag.
10: De höllo icke Guds förbund, och efter hans lag ville de ej vandra.
11: De glömde hans gärningar och de under han hade låtit dem se.
12: Ja, inför deras fäder hade han gjort under, i Egyptens land, på Soans mark.
13: Han klöv havet och lät dem gå därigenom och lät vattnet stå såsom en hög.
14: Han ledde dem om dagen med molnskyn, och hela natten med eldens sken.
15: Han klöv sönder klippor i öknen och gav dem rikligen att dricka, såsom ur väldiga hav.
16: Rinnande bäckar lät han framgå ur klippan och vatten flyta ned såsom strömmar.
17: Likväl syndade de allt framgent mot honom och voro gensträviga mot den Högste, i öknen.
18: De frestade Gud i sina hjärtan, i det de begärde mat för sin lystnad.
19: Och de talade mot Gud, de sade: "Kan väl Gud duka ett bord i öknen?
20: Se, visst slog han klippan, så att vatten flödade och bäckar strömmade fram, men kan han ock giva bröd eller skaffa kött åt sitt folk?"
21: Så förgrymmades då HERREN, när han hörde det; och eld upptändes i Jakob, jag, vrede kom över Israel,
22: eftersom de icke trodde på Gud och ej förtröstade på hans frälsning.
23: Och han gav befallning åt skyarna i höjden och öppnade himmelens dörrar;
24: han lät manna regna över dem till föda, och korn från himmelen gav han dem.
25: Änglabröd fingo människor äta; han sände dem mat till fyllest.
26: Han lät östanvinden fara ut på himmelen, och genom sin makt förde han sunnanvinden fram.
27: Och han lät kött regna över dem såsom stoft, bevingade fåglar såsom havets sand;
28: han lät det falla ned i sitt läger, runt omkring sin boning.
29: Då åto de och blevo övermätta; han lät dem få vad de hade lystnad efter.
30: Men ännu hade de icke stillat sin lystnad, ännu var maten i deras mun,
31: då kom Guds vrede över dem; han sände död bland deras ypperste och slog ned Israels unga män.
32: Likväl syndade de alltjämt och trodde icke på hans under.
33: Då lät han deras dagar försvinna i förgängelse och deras år i plötslig undergång.
34: När han dräpte folket, frågade de efter honom och vände om och sökte Gud.
35: De tänkte då på att Gud var deras klippa, och att Gud den Högste var deras förlossare;
36: och de talade inställsamt för honom med sin mun och skrymtade för honom med sin tunga.
37: Men deras hjärtan höllo sig icke ståndaktigt vid honom, och de voro icke trogna i hans förbund.
38: Dock, han är barmhärtig, han förlåter missgärning, och han vill icke fördärva. Därför avvände han ofta sin vrede och lät ej hela sin förtörnelse bryta fram.
39: Ty han tänkte därpå att de voro kött, en vind som far bort och icke kommer åter.
40: Huru ofta voro de ej gensträviga mot honom i öknen och bedrövade honom i ödemarken!
41: Ja, de frestade Gud allt framgent och förtörnade Israels Helige.
42: De betänkte icke vad hans hand hade uträttat på den tid då han förlossade dem från ovännen,
43: då han gjorde sina tecken i Egypten och sina under på Soans mark.
44: Där förvandlade han deras strömmar till blod, så att de ej kunde dricka ur sina rinnande vatten;
45: han sände bland dem flugsvärmar, som åto dem, och paddor, som voro dem till fördärv.
46: Han gav deras gröda åt gräsmaskar och deras arbetes frukt åt gräshoppor;
47: han slog deras vinträd med hagel och deras fikonträd med hagelstenar;
48: han gav deras husdjur till pris åt hagel och deras boskap åt ljungeldar.
49: Han sände över dem sin vredes glöd, förgrymmelse och ogunst och nöd, en skara av olycksänglar.
50: Han gav fritt lopp åt sin vrede; han skonade icke deras själ från döden, utan gav deras liv till pris åt pesten.
51: Och han slog allt förstfött i Egypten, kraftens förstling i Hams hyddor.
52: Och han lät sitt folk bryta upp såsom en fårhjord och förde dem såsom en boskapshjord genom öknen.
53: Han ledde dem säkert, så att de icke behövde frukta; men deras fiender övertäcktes av havet.
54: Och han lät dem komma till sitt heliga land, till det berg som hans högra hand hade förvärvat.
55: Han förjagade hedningarna för dem och gav dem deras land till arvslott och lät Israels stammar bo i deras hyddor.
56: Men i sin gensträvighet frestade de Gud den Högste och höllo icke hans vittnesbörd;
57: de veko trolöst tillbaka, de såsom deras fäder, de vände om, lika en båge som sviker.
58: De förtörnade honom med sina offerhöjder och retade honom genom sina beläten.
59: Gud förnam det och vart förgrymmad och förkastade Israel med harm.
60: Och han försköt sin boning i Silo, det tält han hade slagit upp bland människorna;
61: han gav sin makt i fångenskap och sin ära i fiendehand.
62: Ja, han gav sitt folk till pris åt svärdet, och på sin arvedel förgrymmades han.
63: Deras unga män förtärdes av eld, och deras jungfrur blevo utan brudsång.
64: Deras präster föllo för svärd, och inga änkor kunde hålla klagogråt.
65: Då vaknade Herren såsom ur en sömn, han reste sig, lik en hjälte som hade legat dövad av vin.
66: Och han slog sina ovänner tillbaka, evig smälek lät han komma över dem.
67: Han förkastade ock Josefs hydda och utvalde icke Efraims stam.
68: Men han utvalde Juda stam, Sions berg, som han älskade.
69: Och han byggde sin helgedom hög såsom himmelen, fast såsom jorden, som han har grundat för evigt.
70: Och han utvalde sin tjänare David och tog honom ifrån fårhjordens fållor.
71: Ja, ifrån fåren hämtade han honom och satte honom till en herde för Jakob, sitt folk, och för Israel, sin arvedel.
72: Och han var deras herde med redligt hjärta och ledde dem med förståndig hand.

 

2: I will open my mouth in a parable: I will utter dark sayings of old:
3: Which we have heard and known, and our fathers have told us.
4: We will not hide them from their children, shewing to the generation to come the praises of the LORD, and his strength, and his wonderful works that he hath done.
5: For he established a testimony in Jacob, and appointed a law in Israel, which he commanded our fathers, that they should make them known to their children:
6: That the generation to come might know them, even the children which should be born; who should arise and declare them to their children:
7: That they might set their hope in God, and not forget the works of God, but keep his commandments:
8: And might not be as their fathers, a stubborn and rebellious generation; a generation that set not their heart aright, and whose spirit was not stedfast with God.
9: The children of Ephraim, being armed, and carrying bows, turned back in the day of battle.
10: They kept not the covenant of God, and refused to walk in his law;
11: And forgat his works, and his wonders that he had shewed them.
12: Marvellous things did he in the sight of their fathers, in the land of Egypt, in the field of Zoan.
13: He divided the sea, and caused them to pass through; and he made the waters to stand as an heap.
14: In the daytime also he led them with a cloud, and all the night with a light of fire.
15: He clave the rocks in the wilderness, and gave them drink as out of the great depths.
16: He brought streams also out of the rock, and caused waters to run down like rivers.
17: And they sinned yet more against him by provoking the most High in the wilderness.
18: And they tempted God in their heart by asking meat for their lust.
19: Yea, they spake against God; they said, Can God furnish a table in the wilderness?
20: Behold, he smote the rock, that the waters gushed out, and the streams overflowed; can he give bread also? can he provide flesh for his people?
21: Therefore the LORD heard this, and was wroth: so a fire was kindled against Jacob, and anger also came up against Israel;
22: Because they believed not in God, and trusted not in his salvation:
23: Though he had commanded the clouds from above, and opened the doors of heaven,
24: And had rained down manna upon them to eat, and had given them of the corn of heaven.
25: Man did eat angels' food: he sent them meat to the full.
26: He caused an east wind to blow in the heaven: and by his power he brought in the south wind.
27: He rained flesh also upon them as dust, and feathered fowls like as the sand of the sea:
28: And he let it fall in the midst of their camp, round about their habitations.
29: So they did eat, and were well filled: for he gave them their own desire;
30: They were not estranged from their lust. But while their meat was yet in their mouths,
31: The wrath of God came upon them, and slew the fattest of them, and smote down the chosen men of Israel.
32: For all this they sinned still, and believed not for his wondrous works.
33: Therefore their days did he consume in vanity, and their years in trouble.
34: When he slew them, then they sought him: and they returned and enquired early after God.
35: And they remembered that God was their rock, and the high God their redeemer.
36: Nevertheless they did flatter him with their mouth, and they lied unto him with their tongues.
37: For their heart was not right with him, neither were they stedfast in his covenant.
38: But he, being full of compassion, forgave their iniquity, and destroyed them not: yea, many a time turned he his anger away, and did not stir up all his wrath.
39: For he remembered that they were but flesh; a wind that passeth away, and cometh not again.
40: How oft did they provoke him in the wilderness, and grieve him in the desert!
41: Yea, they turned back and tempted God, and limited the Holy One of Israel.
42: They remembered not his hand, nor the day when he delivered them from the enemy.
43: How he had wrought his signs in Egypt, and his wonders in the field of Zoan:
44: And had turned their rivers into blood; and their floods, that they could not drink.
45: He sent divers sorts of flies among them, which devoured them; and frogs, which destroyed them.
46: He gave also their increase unto the caterpiller, and their labour unto the locust.
47: He destroyed their vines with hail, and their sycomore trees with frost.
48: He gave up their cattle also to the hail, and their flocks to hot thunderbolts.
49: He cast upon them the fierceness of his anger, wrath, and indignation, and trouble, by sending evil angels among them.
50: He made a way to his anger; he spared not their soul from death, but gave their life over to the pestilence;
51: And smote all the firstborn in Egypt; the chief of their strength in the tabernacles of Ham:
52: But made his own people to go forth like sheep, and guided them in the wilderness like a flock.
53: And he led them on safely, so that they feared not: but the sea overwhelmed their enemies.
54: And he brought them to the border of his sanctuary, even to this mountain, which his right hand had purchased.
55: He cast out the heathen also before them, and divided them an inheritance by line, and made the tribes of Israel to dwell in their tents.
56: Yet they tempted and provoked the most high God, and kept not his testimonies:
57: But turned back, and dealt unfaithfully like their fathers: they were turned aside like a deceitful bow.
58: For they provoked him to anger with their high places, and moved him to jealousy with their graven images.
59: When God heard this, he was wroth, and greatly abhorred Israel:
60: So that he forsook the tabernacle of Shiloh, the tent which he placed among men;
61: And delivered his strength into captivity, and his glory into the enemy's hand.
62: He gave his people over also unto the sword; and was wroth with his inheritance.
63: The fire consumed their young men; and their maidens were not given to marriage.
64: Their priests fell by the sword; and their widows made no lamentation.
65: Then the Lord awaked as one out of sleep, and like a mighty man that shouteth by reason of wine.
66: And he smote his enemies in the hinder parts: he put them to a perpetual reproach.
67: Moreover he refused the tabernacle of Joseph, and chose not the tribe of Ephraim:
68: But chose the tribe of Judah, the mount Zion which he loved.
69: And he built his sanctuary like high palaces, like the earth which he hath established for ever.
70: He chose David also his servant, and took him from the sheepfolds:
71: From following the ewes great with young he brought him to feed Jacob his people, and Israel his inheritance.
72: So he fed them according to the integrity of his heart; and guided them by the skilfulness of his hands.

 

2: Minä avaan suuni mietelmiin, tuon ilmi muinaisaikojen arvoituksia.
3: Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet,
4: sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt.
5: Hän asetti todistuksen Jaakobiin, hän sääti Israeliin lain ja käski meidän isiemme julistaa ne lapsillensa,
6: että jälkipolvi saisi ne tietää, saisivat tietää vastedes syntyvät lapset, ja nekin nousisivat ja kertoisivat niistä lapsillensa.
7: Niin nämä panisivat uskalluksensa Jumalaan eivätkä unhottaisi Jumalan tekoja, vaan ottaisivat hänen käskyistänsä vaarin.
8: Ja niin ei heistä tulisi, niinkuin heidän isistänsä, kapinoitseva ja niskoitteleva polvi, sukupolvi, jonka sydän ei pysynyt lujana ja jonka henki ei pysynyt uskollisena Jumalalle.
9: Efraimin lapset, asestetut jousimiehet, kääntyivät pakoon taistelun päivänä.
10: Eivät he pitäneet Jumalan liittoa, eivät tahtoneet vaeltaa hänen lakinsa mukaan,
11: vaan he unhottivat hänen suuret tekonsa ja hänen ihmeensä, jotka hän heille näytti.
12: Heidän isiensä nähden hän ihmeitä teki Egyptin maassa, Sooanin kedolla.
13: Hän halkaisi meren ja vei heidät sen läpi, hän seisotti vedet roukkioksi.
14: Hän johdatti heitä päivän aikaan pilvellä ja tulen valolla kaiket yöt.
15: Hän halkoi kalliot erämaassa ja juotti heitä runsaasti, kuin syvistä vesistä.
16: Hän juoksutti puroja kalliosta ja vuodatti virtanaan vettä.
17: Yhä he kuitenkin tekivät syntiä häntä vastaan ja olivat uppiniskaisia Korkeimmalle erämaassa.
18: He kiusasivat Jumalaa sydämessänsä, vaatien ruokaa himonsa tyydyttämiseksi.
19: Ja he puhuivat Jumalaa vastaan sanoen: "Voikohan Jumala kattaa pöydän erämaassa?
20: Katso, hän kyllä kallioon iski, ja vedet vuotivat ja purot tulvivat; mutta voiko hän antaa myös leipää tai hankkia kansallensa lihaa?"
21: Sentähden Herra, kun hän sen kuuli, julmistui; ja tuli syttyi Jaakobissa, ja Israelia vastaan nousi viha,
22: koska he eivät uskoneet Jumalaan eivätkä luottaneet hänen apuunsa.
23: Hän käski pilviä korkeudessa ja avasi taivaan ovet;
24: hän satoi heille ruuaksi mannaa, hän antoi heille taivaan viljaa.
25: Ihmiset söivät enkelien leipää; hän lähetti heille evästä yllin kyllin.
26: Hän nosti taivaalle itätuulen ja ajoi voimallaan esiin etelätuulen;
27: hän antoi sataa heille lihaa kuin tomua, siivekkäitä lintuja kuin meren hiekkaa;
28: hän pudotti ne leirinsä keskeen, yltympäri asuntonsa.
29: Niin he söivät ja tulivat kylläisiksi; mitä he olivat himoinneet, sitä hän salli heidän saada.
30: Eivät olleet he vielä himoansa tyydyttäneet, ja ruoka oli vielä heidän suussaan,
31: kun heitä vastaan jo nousi Jumalan viha: hän tappoi heidän voimakkaimpansa ja kaatoi maahan Israelin nuoret miehet.
32: Mutta sittenkin he yhä vielä tekivät syntiä eivätkä uskoneet hänen ihmeitänsä.
33: Sentähden hän lopetti heidän päivänsä niinkuin tuulahduksen, antoi heidän vuottensa päättyä äkilliseen perikatoon.
34: Kun hän surmasi heitä, kysyivät he häntä, kääntyivät ja etsivät Jumalaa.
35: He muistivat, että Jumala oli heidän kallionsa, ja että Jumala, Korkein, oli heidän lunastajansa.
36: Mutta he pettivät häntä suullaan ja valhettelivat hänelle kielellänsä;
37: sillä heidän sydämensä ei ollut vakaa häntä kohtaan, eivätkä he olleet uskolliset hänen liitossansa.
38: Mutta hän on laupias, antaa anteeksi rikkomukset eikä tahdo hukuttaa. Sentähden hän usein kääntyi vihastansa eikä antanut kaiken kiivautensa nousta.
39: Sillä hän muisti, että he ovat liha, tuulahdus, joka menee eikä enää palaja.
40: Kuinka usein he niskoittelivat häntä vastaan korvessa ja murehduttivat hänen mielensä erämaassa!
41: Ja yhä edelleen he kiusasivat Jumalaa ja vihoittivat Israelin Pyhän.
42: He eivät muistaneet hänen kättänsä, eivät sitä päivää, jona hän päästi heidät ahdistajasta,
43: jona hän teki tunnustekonsa Egyptissä ja ihmeensä Sooanin kedolla,
44: muutti heidän virtansa vereksi, niin etteivät he voineet vesiojistaan juoda;
45: lähetti heidän sekaansa paarmoja, jotka heitä söivät, ja sammakoita, jotka tuottivat heille häviötä;
46: antoi heidän satonsa tuhosirkoille ja heinäsirkoille heidän vaivannäkönsä;
47: hävitti rakeilla heidän viiniköynnöksensä ja raekivillä heidän metsäviikunapuunsa;
48: antoi heidän karjansa alttiiksi rakeille ja heidän laumansa salamoille.
49: Hän lähetti heitä vastaan vihansa hehkun, kiivastuksen, vihastuksen ja ahdistuksen, parven pahoja enkeleitä.
50: Hän raivasi tien vihallensa, ei säästänyt heidän sielujansa kuolemasta, vaan antoi heidän henkensä ruton valtaan.
51: Hän surmasi kaikki esikoiset Egyptistä, miehuuden ensimmäiset Haamin majoista.
52: Mutta kansansa hän pani liikkeelle kuin lampaat ja johdatti heitä erämaassa kuin laumaa.
53: Hän johti heitä turvallisesti, heidän ei tarvinnut peljätä; mutta heidän vihollisensa peitti meri.
54: Ja hän vei heidät pyhälle alueellensa, vuorelle, jonka hänen oikea kätensä oli hankkinut.
55: Hän karkoitti pakanat pois heidän tieltänsä, jakoi ne heille arvalla perintöosaksi ja antoi Israelin sukukuntain asua niiden majoissa.
56: Mutta niskoittelullaan he kiusasivat Jumalaa, Korkeinta, eivätkä ottaneet hänen todistuksistansa vaaria,
57: vaan luopuivat pois ja olivat uskottomia isiensä lailla, kävivät kelvottomiksi kuin veltto jousi.
58: He vihoittivat hänet uhrikukkuloillansa ja herättivät hänen kiivautensa epäjumaliensa kuvilla.
59: Jumala kuuli sen ja julmistui, ja hän hylkäsi Israelin peräti.
60: Hän hylkäsi asumuksensa Siilossa, majan, jonka hän oli pystyttänyt ihmisten keskelle.
61: Hän salli väkevyytensä joutua vankeuteen ja kunniansa vihollisten käsiin.
62: Hän antoi kansansa alttiiksi miekalle ja julmistui perintöosaansa.
63: Heidän nuorukaisensa kulutti tuli, ja heidän neitsyensä jäivät häälauluja vaille.
64: Heidän pappinsa kaatuivat miekkaan, eivätkä heidän leskensä voineet itkuja itkeä.
65: Silloin Herra heräsi niinkuin nukkuja, niinkuin viinin voittama sankari.
66: Hän löi vihollisensa pakoon, tuotti heille ikuisen häpeän.
67: Hän hylkäsi myös Joosefin majan eikä valinnut Efraimin sukukuntaa,
68: vaan valitsi Juudan sukukunnan, Siionin vuoren, jota hän rakastaa.
69: Ja hän rakensi pyhäkkönsä korkeuksien tasalle, rakensi sen kuin maan, jonka hän on perustanut ikiajoiksi.
70: Hän valitsi Daavidin, palvelijansa, ja otti hänet lammastarhoista.
71: Hän toi hänet imettäväisten lammasten jäljestä kaitsemaan kansaansa, Jaakobia, ja Israelia, perintöosaansa.
72: Ja Daavid kaitsi heitä vilpittömin sydämin ja johti heitä taitavalla kädellä.