|
1917
1: (39:4) Vet du tiden för stengetterna att föda, vakar du över när hindarna bör kalva?
2: (39:5) Räknar du månaderna som de skola gå dräktiga, ja, vet du tiden för dem att föda?
3: (39:6) De böja sig ned, de avbörda sig sina foster, hastigt göra de sig fria ifrån födslovåndan.
4: (39:7) Deras ungar frodas och växa till på marken, så springa de sin väg och vända ej tillbaka.
5: (39:8) Vem har skänkt vildåsnan hennes frihet, vem har lossat den skyggas band?
6: (39:9) Se, hedmarken gav jag henne till hem, och saltöknen blev hennes boning.
7: (39:10) Hon ler åt larmet i staden, hon hör ingen pådrivares rop.
8: (39:11) Vad hon spanar upp på berget har hon till bete, hon letar efter allt som är grönt.
9: (39:12) Skall vildoxen finnas hågad att tjäna dig och att stanna över natten invid din krubba?
10: (39:13) Kan du tvinga vildoxen att gå i fåran efter töm och förmå honom att i ditt spår harva markerna jämna?
11: (39:14) Kan du lita på honom, då ju hans kraft är så stor, kan du betro åt honom ditt arbetes frukt?
12: (39:15) Överlåter du åt honom att föra hem din säd och att hämta den tillhopa till din loge?
13: (39:16) Strutshonans vingar flaxa med fröjd, men vad modersömhet visa väl hennes pennor, hennes fjädrar?
14: (39:17) Åt jorden överlåter hon ju sina ägg och ruvar dem ovanpå sanden.
15: (39:18) Hon bryr sig ej om att en fot kan krossa dem, att ett vilddjur kan trampa dem sönder.
16: (39:19) Hård är hon mot sin avkomma, såsom vore den ej hennes; att hennes avel kan gå under, det bekymrar henne ej.
17: (39:20) Ty Gud har gjort henne glömsk för vishet, han har ej tilldelat henne förstånd.
18: (39:21) Men när det gäller, piskar hon sig själv upp till språng; då ler hon åt både häst och man.
19: (39:22) Är det du som giver åt hästen hans styrka och kläder hans hals med brusande man?
20: (39:23) Är det du som lär honom gräshoppans språng? Hans stolta frustning, en förskräckelse är den!
21: (39:24) Han skrapar marken och fröjdar sig i sin kraft och rusar så fram mot väpnade skaror.
22: (39:25) Han ler åt fruktan och känner ej förfäran, han ryggar icke tillbaka för svärd.
23: (39:26) Omkring honom ljuder ett rassel av koger, av ljungande spjut och lans.
24: (39:27) Han skakas och rasar och uppslukar marken, han kan icke styra sig, när basunen har ljudit.
25: (39:28) För var basunstöt frustar han: Huj! Ännu i fjärran vädrar han striden, anförarnas rop och larmet av härskrin.
26: (39:29) Är det ett verk av ditt förstånd, att falken svingar sig upp och breder ut sina vingar till flykt mot söder?
27: (39:30) Eller är det på ditt bud som örnen stiger så högt och bygger sitt näste i höjden?
28: (39:31) På klippan bor han, där har han sitt tillhåll, på klippans spets och på branta berget.
29: (39:32) Därifrån spanar han efter sitt byte, långt bort i fjärran skådar hans ögon.
30: (39:33) Hans ungar frossa på blod, och där slagna ligga, där finner man honom.
|
KJV
1: Knowest thou the time when the wild goats of the rock bring forth? or canst thou mark when the hinds do calve?
2: Canst thou number the months that they fulfil? or knowest thou the time when they bring forth?
3: They bow themselves, they bring forth their young ones, they cast out their sorrows.
4: Their young ones are in good liking, they grow up with corn; they go forth, and return not unto them.
5: Who hath sent out the wild ass free? or who hath loosed the bands of the wild ass?
6: Whose house I have made the wilderness, and the barren land his dwellings.
7: He scorneth the multitude of the city, neither regardeth he the crying of the driver.
8: The range of the mountains is his pasture, and he searcheth after every green thing.
9: Will the unicorn be willing to serve thee, or abide by thy crib?
10: Canst thou bind the unicorn with his band in the furrow? or will he harrow the valleys after thee?
11: Wilt thou trust him, because his strength is great? or wilt thou leave thy labour to him?
12: Wilt thou believe him, that he will bring home thy seed, and gather it into thy barn?
13: Gavest thou the goodly wings unto the peacocks? or wings and feathers unto the ostrich?
14: Which leaveth her eggs in the earth, and warmeth them in dust,
15: And forgetteth that the foot may crush them, or that the wild beast may break them.
16: She is hardened against her young ones, as though they were not hers: her labour is in vain without fear;
17: Because God hath deprived her of wisdom, neither hath he imparted to her understanding.
18: What time she lifteth up herself on high, she scorneth the horse and his rider.
19: Hast thou given the horse strength? hast thou clothed his neck with thunder?
20: Canst thou make him afraid as a grasshopper? the glory of his nostrils is terrible.
21: He paweth in the valley, and rejoiceth in his strength: he goeth on to meet the armed men.
22: He mocketh at fear, and is not affrighted; neither turneth he back from the sword.
23: The quiver rattleth against him, the glittering spear and the shield.
24: He swalloweth the ground with fierceness and rage: neither believeth he that it is the sound of the trumpet.
25: He saith among the trumpets, Ha, ha; and he smelleth the battle afar off, the thunder of the captains, and the shouting.
26: Doth the hawk fly by thy wisdom, and stretch her wings toward the south?
27: Doth the eagle mount up at thy command, and make her nest on high?
28: She dwelleth and abideth on the rock, upon the crag of the rock, and the strong place.
29: From thence she seeketh the prey, and her eyes behold afar off.
30: Her young ones also suck up blood: and where the slain are, there is she.
|
PR33.38
1: (38:39) "Sinäkö ajat saaliin naarasleijonalle ja tyydytät nuorten leijonain nälän,
2: kun ne kyyristyvät luolissansa ja ovat väijyksissä tiheikössä?
3: Kuka hankkii ravinnon kaarneelle, kun sen poikaset huutavat Jumalan puoleen ja lentelevät sinne tänne ruokaa vailla?
4: (39:1) Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja?
5: Lasketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin ne poikivat?
6: Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja vapautuvat synnytystuskistaan.
7: Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja.
8: Kuka on laskenut villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet,
9: sen, jolle minä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi?
10: Se nauraa kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule;
11: se tähystelee vuorilta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa.
12: Taipuuko villihärkä sinua palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen?
13: Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?
14: Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voitko jättää sen haltuun työsi hedelmät?
15: Voitko uskoa, että se palajaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi?
16: Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?
17: Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
18: Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne rikki.
19: Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia; hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää.
20: Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.
21: Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsumiehelle.
22: Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehuvalla harjalla?
23: Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on peljättävä.
24: Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee voimalla asevarustuksia vastaan.
25: Se nauraa pelolle, ei säiky eikä väisty miekan edestä.
26: Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja peitsi.
27: Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään sitä pidätä sotatorven pauhatessa.
28: Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu se: iihaha! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden jylisevän äänen ja sotahuudon.
29: Sinunko ymmärryksesi voimasta jalohaukka kohoaa korkealle, levittää siipensä kohti etelää?
30: Tahi sinunko käskystäsi kotka lentää ylhäälle ja tekee pesänsä korkeuteen? [39:31] Kalliolla se asuu ja yöpyy, kallion kärjellä, vuorilinnassaan. [39:32] Sieltä se tähystelee saalista; kauas katsovat sen silmät. [39:33] (39:30) Sen poikaset särpivät verta, ja missä on kaatuneita, siellä on sekin." [39:34](40:1) Niin Herra vastasi Jobille ja sanoi: [39:35] "Tahtooko vikoilija riidellä Kaikkivaltiasta vastaan? Jumalan syyttäjä vastatkoon tähän!" [39:36] Silloin Job vastasi Herralle ja sanoi: [39:37] "Katso, minä olen siihen liian halpa; mitäpä sinulle vastaisin? Panen käteni suulleni; [39:38](40:5) kerran minä olen puhunut, enkä enää mitään virka, kahdesti, enkä enää sitä tee."
|
