Job 19

2: Huru länge skolen I bedröva min själ och krossa mig sönder med edra ord?
3: Tio gånger haven I nu talat smädligt mot mig och kränkt mig utan all försyn.
4: Om så är, att jag verkligen har farit vilse, då är förvillelsen min egen sak.
5: Men viljen I ändå verkligen förhäva eder mot mig, och påstån I att smäleken har drabbat mig med skäl,
6: så veten fastmer att Gud har gjort mig orätt och att han har omsnärjt mig med sitt nät.
7: Se, jag klagar över våld, men får intet svar; jag ropar, men får icke rätt.
8: Min väg har han spärrat, så att jag ej kommer fram, och över mina stigar breder han mörker.
9: Min ära har han avklätt mig, och från mitt huvud har han tagit bort kronan.
10: Från alla sidor bryter han ned mig, så att jag förgås; han rycker upp mitt hopp, såsom vore det ett träd.
11: Sin vrede låter han brinna mot mig och aktar mig såsom sina ovänners like.
12: Hans skaror draga samlade fram och bereda sig väg till anfall mot mig; de lägra sig runt omkring min hydda.
13: Långt bort ifrån mig har han drivit mina fränder; mina bekanta äro idel främlingar mot mig.
14: Mina närmaste hava dragit sig undan, och mina förtrogna hava förgätit mig.
15: Mitt husfolk och mina tjänstekvinnor akta mig såsom främling; en främmande man har jag blivit i deras ögon.
16: Kallar jag på min tjänare, så svarar han icke; ödmjukt måste jag bönfalla hos honom.
17: Min andedräkt är vidrig för min hustru, jag väcker leda hos min moders barn.
18: Till och med de små barnen visa mig förakt; så snart jag står upp, tala de ohöviskt emot mig.
19: Ja, en styggelse är jag för alla dem jag umgicks med; de som voro mig kärast hava vänt sig emot mig.
20: Benen i min kropp tränga ut i hud och hull; knappt tandköttet har jag fått behålla kvar.
21: Haven misskund, haven misskund med mig, I mina vänner, då nu Guds hand så har hemsökt mig.
22: Varför skolen I förfölja mig, I såsom Gud, och aldrig bliva mätta av mitt kött?
23: Ack att mina ord skreves upp, ack att de bleve upptecknade i en bok,
24: ja, bleve med ett stift av järn och med bly för evig tid inpräglade i klippan!
25: Dock, jag vet att min förlossare lever, och att han till slut skall stå fram över stoftet.
26: Och sedan denna min sargade hud är borta, skall jag fri ifrån mitt kött få skåda Gud.
27: Ja, honom skall jag få skåda, mig till hjälp, för mina ögon skall jag se honom, ej såsom en främling; därefter trånar jag i mitt innersta.
28: Men när I tänken: "huru skola vi icke ansätta honom!" - såsom vore skulden att finna hos mig -
29: då mån I taga eder till vara för svärdet, ty vreden hör till de synder som straffas med svärd; så mån I då besinna att en dom skall komma.

 

2: How long will ye vex my soul, and break me in pieces with words?
3: These ten times have ye reproached me: ye are not ashamed that ye make yourselves strange to me.
4: And be it indeed that I have erred, mine error remaineth with myself.
5: If indeed ye will magnify yourselves against me, and plead against me my reproach:
6: Know now that God hath overthrown me, and hath compassed me with his net.
7: Behold, I cry out of wrong, but I am not heard: I cry aloud, but there is no judgment.
8: He hath fenced up my way that I cannot pass, and he hath set darkness in my paths.
9: He hath stripped me of my glory, and taken the crown from my head.
10: He hath destroyed me on every side, and I am gone: and mine hope hath he removed like a tree.
11: He hath also kindled his wrath against me, and he counteth me unto him as one of his enemies.
12: His troops come together, and raise up their way against me, and encamp round about my tabernacle.
13: He hath put my brethren far from me, and mine acquaintance are verily estranged from me.
14: My kinsfolk have failed, and my familiar friends have forgotten me.
15: They that dwell in mine house, and my maids, count me for a stranger: I am an alien in their sight.
16: I called my servant, and he gave me no answer; I intreated him with my mouth.
17: My breath is strange to my wife, though I intreated for the children's sake of mine own body.
18: Yea, young children despised me; I arose, and they spake against me.
19: All my inward friends abhorred me: and they whom I loved are turned against me.
20: My bone cleaveth to my skin and to my flesh, and I am escaped with the skin of my teeth.
21: Have pity upon me, have pity upon me, O ye my friends; for the hand of God hath touched me.
22: Why do ye persecute me as God, and are not satisfied with my flesh?
23: Oh that my words were now written! oh that they were printed in a book!
24: That they were graven with an iron pen and lead in the rock for ever!
25: For I know that my redeemer liveth, and that he shall stand at the latter day upon the earth:
26: And though after my skin worms destroy this body, yet in my flesh shall I see God:
27: Whom I shall see for myself, and mine eyes shall behold, and not another; though my reins be consumed within me.
28: But ye should say, Why persecute we him, seeing the root of the matter is found in me?
29: Be ye afraid of the sword: for wrath bringeth the punishments of the sword, that ye may know there is a judgment.

 

2: "Kuinka kauan te vaivaatte minun sieluani ja runtelette minua sanoillanne?
3: Jo kymmenenkin kertaa olette minua häväisseet, häpeämättä te minua rääkkäätte.
4: Olenko todella hairahtunut, yöpyykö hairahdukseni minun luonani?
5: Tahi voitteko todella ylvästellä minua vastaan ja todistaa minun ansainneen häpeäni?
6: Tietäkää siis, että Jumala on tehnyt minulle vääryyttä ja on kietonut minut verkkoonsa.
7: Katso, minä huudan: `Väkivaltaa!` enkä saa vastausta; huudan apua, mutta ei ole mitään oikeutta.
8: Hän on aidannut tieni, niin etten pääse ylitse, ja on levittänyt pimeyden poluilleni.
9: Hän on riisunut minulta kunniani ja ottanut kruunun minun päästäni.
10: Hän repi minut maahan joka puolelta, niin että olen mennyttä, ja hän tempasi irti toivoni niinkuin puun.
11: Hän päästi vihansa syttymään minua vastaan ja piti minua vihollisenansa.
12: Hänen sotajoukkonsa tulivat yhdessä ja tekivät tiensä minua vastaan ja leiriytyivät minun majani ympärille.
13: Veljeni hän on minusta loitontanut; tuttavani ovat minusta aivan vieraantuneet.
14: Läheiseni ovat minusta luopuneet, ja uskottuni ovat unhottaneet minut.
15: Ne, jotka talossani majailevat, ja palvelijattareni pitävät minua muukalaisena, minä olen tullut vieraaksi heidän silmissään.
16: Minä kutsun palvelijaani, eikä hän vastaa; minun suuni täytyy nöyrästi rukoilla häntä.
17: Hengitykseni on vastenmielinen vaimolleni, hajuni on äitini pojista ilkeä.
18: Poikasetkin halveksivat minua; kun nousen, niin he puhuvat minusta pilkkojaan.
19: Kaikki seuratoverini inhoavat minua, ja ne, joita minä rakastin, ovat kääntyneet minua vastaan.
20: Luuni ovat tarttuneet nahkaani, ihooni, eikä minusta ole enää kuin ikenet jäljellä.
21: Armahtakaa minua, armahtakaa, te, minun ystäväni, sillä Jumalan käsi on minuun koskenut.
22: Miksi vainoatte minua niinkuin Jumala, ettekä saa kylläänne minun lihastani?
23: Oi, jospa minun sanani kirjoitettaisiin muistiin, jospa ne piirrettäisiin kirjaan,
24: rautataltalla ja lyijyllä hakattaisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!
25: Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
26: Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan.
27: Hänet olen minä näkevä apunani; minun silmäni saavat nähdä hänet - eikä vieraana. Munaskuuni hiukeavat sisimmässäni.
28: Kun sanotte: `Kuinka vainoammekaan häntä!` - minusta muka löydetään asian juuri -
29: niin peljätkää miekkaa, sillä viha on kohtaava miekanalaisia pahoja töitä, tietääksenne, että tuomari on."